Lappeenrannan syksyn 2024 peruskurssi

Aikidon peruskurssi syksylle 2024 on alkanut. Harjoitukset ovat kaksi kertaa viikossa Lappeenrannan Urheilutalon painisalissa. Kurssilla käydään läpi Aikidon perusteet kokonaisvaltaisesti, mikä antaa hyvän katsauksen sekä lajiin että harjoittelutyyliimme seurassa. Kellonaikoina ovat keskiviikko 19:30 sekä perjantai klo 17:30.

Aiempaa lajikokemusta tai urheilutaustaa ei tarvita. Varustukseksi riittää sisäliikuntaan sopivat vaatteet sekä juomapullo. Peruskurssilla voi myös halutessaan harjoitella hyvinkin rauhallisesti, joten mahdollista kunnon puutetta ei tarvitse pelätä.

Kurssin hinta on 40€, mutta ensimmäisen muutaman viikon voi tulla kokeilemaan maksutta. Hintaan kuuluu koko peruskurssi sekä harjoittelu seurassa koko loppuvuodelle, mikäli kurssin jälkeen haluaa jatkaa. Saatavilla on myös maksuton lajivakuutus uusille harjoittelijoille. Hintaan ei sisälly Urheilutalon käyttömaksua (eli pääsyä tiloihin), vaan se on maksettava erikseen harjoittelijoiden toimesta (myös seuran jäsenten). Jos Urheilutalon älykortti löytyy, voi sitä käyttää lajitiloihin tulemisessa. Sisäänpääsy vaatii käyntikertoja kuntosalitiloihin, sillä lajitiloihin mennään samasta paikasta, eli keilahallin pään aulasta. Jos älykorttia ei ole, voi uimahallin pään aulan automaatista käydä ostamassa lippuja.