Asahi järjestää viikkoharjoituksia sekä Lappeenrannan että Imatran kaupungeissa.

Harjoittelun aloittaminen

Yksinkertaisin tapa aloittaa harjoittelu on tulla mukaan peruskurssin kautta, joita järjestetään keväisin ja syksyisin molemmissa kaupungeissa. Peruskurssin aikana keskitytään Aikidon ydinasioihin ja siitä kokonaiskuvan saamiseen. Peruskurssi päättyy ensimmäisen vyöarvon, eli 6. kyu:n, suorittamiseen. Tämän jälkeen Aikidon tie on auki ja harjoittelua jatketaan normaalisti kaikkien muiden kanssa yhdessä yleisissä harjoituksissa.

Mikäli peruskurssin alkamiseen tuntuu oleva liian pitkä aika, innokkaimmat voivat aloittaa harjoittelun milloin vain. Tämä saattaa tehdä aloittamisesta hiukan hankalampaa, mutta mikäli innostusta on tarpeeksi, ota rohkeasti viestiä ja sovi treeneihin mukaan tuleminen vaikka heti seuraaviin harjoituksiin!

Lappeenrannan harjoitusaikataulu

Lappeenrannassa harjoituspaikkana ovat Lappeenrannan Urheilutalon lajitilat, Pohjolankatu 29, 53100 Lappeenranta, samassa rakennuksessa kuin keila- ja uimahalli.

Tiistain harjoitusten sisäänpääsy vaatii käyttömaksun kaupungille.

Perjantain harjoituksissa on käytössä seuran koodi, jolla jäsenistö pääsee sisään harjoittelutiloihin ilman erillistä maksua. Jos koodi on unohtunut, kysy sitä vetäjiltä!

Harjoitukset / Training sessions 9.1.2026 – 10.3.2026

Päivä / WeekdayAika / TimeHuomiot / Info
Tiistai / Tuesday20:00 – 21:00Painisalissa / Wrestling hall
Perjantai / Friday19:00 – 20:30Judosalissa / Judo hall

Imatran harjoitusaikataulu

Imatran harjoituspaikkana on 2.9.2025 alkaen Imatran urheilutalon judosali Kotipolku 2, 55100 Imatra. Urheilutalolla on käytössä käyttömaksu. Sarjalipulla käyttömaksu on halvempi kuin yksittäislippuina.

Harjoitukset / Weekly training sessions 2.9.2025 alkaen / onwards

Päivä / WeekdayAika / TimeHarjoitus / Training
Keskiviikko / Wednesday16:30- 18:00Yleinen / General
Perjantai / Friday16:00 – 17:30Yleinen / General